Sisältöön sitemap
20.08.2018

Studioasunnot – pieniä, tuottavia ja korjausvelattomia asuntoja

Samassa taloudessa asuvien henkilöiden määrä laskee vuosittain ja megatrendi jatkuu. Markkinoilla on kysyntää erityisesti kasvukeskusten pienille, remonttivapaille, kohtuuhintaisille ja hyväkuntoisille asunnoille.

Suomi on kuitenkin täynnä vanhoja, erityisesti 70-luvulla rakennettuja, korjausvelallisia kerrostaloja. Niissä on usein vielä isokokoisia asuntoja, joissa on suuren korjausvelan lisäksi ongelmana myös vähäinen vuokrakysyntä sekä vaikea myytävyys eteenpäin. Tilanne on juuri päinvastainen kysyntään ja tarpeeseen nähden.

Me olemme kehittäneet ratkaisun tähän ongelmaan. Kehitämme vanhoista kerrostaloista timanttisia asuntoja – täysin uudella tavalla.

Taustaa

Olimme mukana erään kerrostalon tarjouskilpailussa ja olin käymässä asuntojen pohjia läpi. Edessäni oli yli 80 neliöinen asunto, jossa oli erillinen huone omalla kylpyhuoneella, keittiöllä ja sisäänkäynnillä. Se oli täysin oma kokonaisuutensa ja vuokrattavissa pienenä yksiönä erillään muusta asunnosta. Se oli oma huoneistonsa asunnon sisällä. Siitä syntyi idea.

Studioasunnot – yksi asunto, useampi huoneisto

Meidän määritelmämme mukaan studioasunto on asunto, jonka eteisestä mennään kahden tai useamman huoneiston sisälle. Jokainen huoneisto on täysin itsenäinen ja varustettuna omalla kylpyhuoneella ja keittiöllä. Toisin kuin soluasunnoissa, asukkailla ei ole yhteisiä tiloja lainkaan. Studioasunto ei siis eroa ”normaaleista” asunnoista juuri millään lailla.

Meillä on ollut yksi haaste, jonka tämä ”huoneistot asunnon sisällä” -tapa ratkaisee. Olemme tähän saakka jakaneet suuria asuntoja pienemmiksi asunnoiksi, mutta emme ole pystyneet lähtemään kaikkiin projekteihin mukaan kaavamääräysten, mm. yksi autopaikka per asunto -säännön takia. Tämä säännös aiheuttaa sen, että kun jaamme asuntoja, niin autopaikkoja pitäisi tehdä paljon lisää, mutta tonteilla ei usein ole tilaa. Todellisuudessa myöskään niin monelle uudelle autopaikalle ei yleensä olisi tarvetta. Vaikka studioasunto koostuu 2-3 huoneistosta, se on virallisesti silti vain yksi asunto. Ja näin ollen autopaikkavelvoite ei kasva ja hanke voidaan toteuttaa.

Studioasunto -mallilla pääsemme ratkaisemaan korjausvelallisten vanhojen kerrostalojen ongelmat. Lähtötilanteessa kerrostalossa on suuria korjausvelallisia asuntoja. Lopputuloksena taas on pieniä, kysyttyjä, tuottavia ja täysin remontoituja asuntoja linjasaneeratusta ja muutoinkin remontoidusta taloyhtiöstä.

ALKUPERÄINEN STUDIOASUNTO
Asuntojen koot Suuria Pieniä
Korjausvelka Paljon Ei juurikaan (suuret remontit tehty)
Vuokralaiskysyntä Heikko Hyvä
Asunnon myytävyys Heikko Hyvä
Vuokratuotto Hyvä (Mikäli vältyt tyhjiltä kuukausilta ja taloyhtiönremonteilta) Pitkällä aikavälillä erinomainen (Vältyt suurilta remonttikustannuksilta)
Riskit Suuret Pienet

Ensimmäinen studiokohteemme

Ostimme alkuvuodesta kerrostalon, jossa oli edellä mainittu haaste autopaikkojen suhteen. Teemme nyt uudella mallillamme taloon paljon 2-3 huoneen studiosasuntoja ja osa asunnoista on tavallisia yksittäisiä asuntoja.

Talossa on tällä hetkellä kolmea asuntotyyppiä: 45 m2, 62 m2 ja 74 m2, joita lähdemme remontoimaan pienemmiksi studioasunnoiksi. Alta näet kahden asuntotyypin vanhat pohjakuvat, joista remontoidaan uusia huoneistoja.

Olemme erittäin tyytyväisiä asuntojen uusiin pohjiin. Niistä tulee toimivia, käytännöllisiä ja sopivan kokoisia niin asukkaille kuin sijoittajillekin. 45 m² asunnosta tulee kaksi ja 74 m² kolme studioasuntoa. 62 m²:stä asunnoista tulee sekä studioasuntoja että tavallisia yksiöitä ja kaksioita.

Miten studioasunnot eroavat tavallisista asunnoista?

Vaikka studioasunnossa on 2-3 itsenäistä huoneistoa, on kyseessä silti virallisesti vain yksi asunto. Se tarkoittaa myös sitä, että yksittäisiä huoneistoja ei voi ostaa, vaan yhden asunnon muodostamat huoneistot on ostettava yhdessä eli käytännössä 2-3 studioasunnon nipuissa. Niin voi toki tehdä, että ostat esim. paketin puoliksi ystäväsi tai puolisosi kanssa.

Olemme hinnoitelleet studioasunnot niin, että kun ostat yhden 2-3 studioasuntoa käsittävän kokonaisuuden kerralla, saat huoneistot erittäin houkuttavaan hintaan. Pystymme tällä mallilla tarjoamaan hinta-laatu-riski -suhteeltaan mahtavia sijoitusasuntoja.

Asuntojen remontointi

Kerromme tulevalla myyntisivulla tarkemmin asuntojen ja taloyhtiön remonteista, mutta esimerkiksi tässä tapauksessa korjaus pitää sisällään mm. uudet käyttövedet, viemäreiden uusimisen ja/tai sukituksen, sähköt, julkisivun, parvekelasituksen, rappukäytävät ja kaikkien asuntojen remontoinnin täysin. Esimerkiksi jo uusituille ikkunoille ja remontoiduille hisseille ei ole syytä tehdä mitään, mutta käytännössä lähes kaikki menee talossa uusiksi.

Studioasuntojen myyntihinnat ja vuokratuotot

Sitten tullaan sijoittajia kiinnostavimpaan ja parhaaseen osaan. Me pystymme nimittäin myymään studioasuntoja erittäin houkuttelevilla hinnoilla ja tuotoilla eteenpäin. Hieman kärjistäen: saat ostettua uuden asunnon vanhan asunnon hinnalla ja samalla vuokratuotto on hyvä, toisin kuin uudiskohteissa.

Olemme hinnoitelleet asunnot kolmeen kategoriaan: yksittäin myytäviin ns. normaaleihin asuntoihin, kahden studionhuoneen asuntoihin ja kolmen studiohuoneen asuntoihin. Mitä isompi kokonaisuus, sitä alhaisempi hinta per studioasunto ja sitä kautta myös parempi tuotto.

Hintataso on vain hieman yli vanhojen korjausvelallisten asuntojen hintatasoa, joten uskomme pystyvämme tarjoamaan sijoittajille paljon lisäarvoa.

Pystymme tarjoamaan studioasunto -mallilla sijoitusasuntoja, joissa yhdistyy uusien ja vanhojen kohteiden hyvät puolet. Mielestämme studioasunnot voittavat vertailussa molemmat.

Tulemme jatkossa tarjoamaan tuottavia Studioasuntoja sähköpostilistamme kautta. Ole valmiina!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

LIITY ASUNTOSIJOITTAJIEN SÄHKÖPOSTILISTALLE JA SAAT ENSIMMÄISENÄ TIEDON UUSISTA SIJOITUSKOHTEISTA!

Liity postituslistalle

Liittymällä joukkoon mukaan saat:

  • Ensimmäisenä tiedon uusista kohteistamme
  • Työkalut ja oppaat ilmaiseksi käyttöösi
  • Tiedon uusista artikkeleista suoraan sähköpostiisi